Suomen nimilaki ja -käytäntö ovat kiinnostava juttu. Usein
puhe viriää väestörekisterin ulkopuolisista etunimistä, jotka hyväksytään tai
hylätään maistraatissa tai nimilautakunnassa. Uusia nimiä hyväksytään
yllättävän tiuhaan tahtiin ja valtaosin
kannatan nimikäytännön ja nimilautakunnan voimaa.
Nimilaissa on kuitenkin yksi erityinen kohta, josta harvoin
puhutaan. Minulla on iso ongelma seuraavan asian kanssa:
Suomen nimilaki ilmaisee yhden tarkan ja näennäisen
tulkinnoista vapaan säännön: miehennimeä ei voi antaa naiselle eikä naisennimeä
miehelle. End of. Pykälää ei tarkenneta tai selitetä missään eikä tästä
teemasta keskustella niissä yhteyksissä, joissa muutoin parjataan
nimilakia. Eikö ole kyseenalaista, miksi
sukupuolen mukaan nimeäminen on absoluutti? Ennen kaikkea on kyseenalaista,
miksi jokin nimi on miehen, jokin toinen naisen nimi. Haluaisin todella kuulla
perusteita jaottelulle, jonka ylläpitoa ja jonka toteutumisen kontrollia
kehdataan pitää lakisäädösten arvoisena. Kansainvälisessä ympäristössä vaikkapa
Toni ja Sami ovat usein naisten nimiä, kun taas Suomessa laki erikseen kieltää
antamasta näitä ja monia muita nimiä tytöksi rekisteröidylle lapselle.
Kukat ova tyttöjä, metsäneläimet poikia. Mitä tarkoittaa,
että laki valvoo sukupuolikategorioihin liitettyjen mielikuvien toteutusta?
Onko lainsäädännöllä syytä puuttua sukupuoliroolien säilyttämiseen ja pitää
pakolla kiinni kaksijakoisuudesta? Miten voidaan tyydyttävästi perustella
kategorioiden ehdottomuuden säilyttämistä lain voimin?
Jos nimilain tarkoitus on suojella nimenannon kohdetta
selviltä haitoilta ja todennäköisiltä nimen aiheuttamilta vahingoilta, on sen
tehtävä sukupuolta koskevan pykälän mukaan samalla säilyttää vallitseva käsitys
normaalista, hyvästä mausta, siveydestä
ja annetuista olemuksista. Nimilain
pykälä ei tarjoa minkäänlaista selitystä itselleen, vaan esittää miehen ja
naisen kategoriat suljettuina, annettuina ja absoluutteina. Se, että Suomen
nimikäytännössä on olemassa muutamia nimiä, jotka saa antaa niin naisiksi kuin
miehiksikin rekisteröidyille olioille, ei ole modernia, avarakatseista tai
omintakeista. Päinvastoin, se alleviivaa sukupuolen määräävyyden sivuuttamisen
marginaalisuutta. Se asentaa neonvaloja vilkkuvan banderollin sen surulisen
kyseenalaistamattoman käytännön alle, joka määrää ei ainoastaan kulttuurisesti,
vaan lainvoimaisesti, millaisin nimin on sopivaa ja haitatonta kutsua miestä tai
naista. Miespuolisen henkilön nimeäminen Liljaksi olisi suomalaisen moraalin,
siveyden ja arvokkuuden loppu. Olisi turvallisuudentunteen väkivaltaista
riistoa vapauttaa nimikäytäntö sukupuoleen perustuvan nimeämisen pykälästä.
Lilja ei ole vain yksilön nimi, vaan sen suuri perustehtävä on ilmaista ennen
kaikkea yksilön sukupuoli ilman tulkinnanvaraa. Nimi kertoo paitsi
ensisijaisesti sukupuolen, myös sen, millainen ilmaus sukupuolesta on kyseessä.
Lilja on sellainen, ettei se voisi
olla miehen nimi olematta loukkaus miehelle.
Sen sijaan, että lainsäädäntö pyrkii vahvistamaan
keinotekoista jaottelua, sen tulisi auttaa vapauttamaan yksilöitä pakosta
noudattaa sitä. En käsitä, minkä kansallisen, moraalisen, siveellisen tai
kurinpidollisen voiton nimilain sukupuolipykälä meitä auttaa saavuttamaan.
Hämmästyttävää kyllä, jotkin asiat ovat paremmin in the USA.