It's a boy!

Mennään viikolla 21 ja raskauteni alkaa näkyä. Olen pelännyt tätä aikaa. Se tarkoittaa koskettelua, utelua ja ennen kaikkea toistuvaa kysymystä: ”Joko tiedätte, kumpi se on?”.

Töissä minulta kysytään sikiön sukupuolta siksi, että minulle osattaisiin tarjota oikeanlaisia (oikean värisiä) vauvanvaatteita. Moni läheinen kysyy sitä päästäkseen maalaamaan kuvaa tulevasta vauvasta – sen persoonasta, huumorista ja temperamentista. Vielä kohdussa kasvavan sikiön sukupuolen nimeämisen koetaan auttavan vauvan tuloon valmistautumisessa: osataan vähän odottaa, millainen henkilö sieltä tulee ja miten sen kanssa sitten ollaan.  Ja tiedetään, mitä kannattaa ostaa, jos halutaan antaa lahjoja.

Olen melko varma, että penis ei surkastu pinkissä. Samoin uskallan väittää, että ultraäänikuvan perusteella nimetyn sukupuolen, joka siis perustuu yksioikoisesti siihen, mitä näemme tai emme näe sikiön jalkojen välissä, ei voi olettaa antavan muuta tietoa kuin juuri sen, minkä se antaa. Sen, että siellä näkyi heiluvan jotain tai sitten ei.

Valmistautuminen kovin vilkkaaseen tai vetäytyvään vauvaan, rohkeaan johtajatyyppiin tai easy living-rastafariin ei helpotu penisspekulaatiolla. Joskus se kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka lapsen lähimmät hoivaajat valmistautuvat kasvattamiseen. Pojan kanssa ollaan yhdellä, tytön kanssa toisella tavalla. Koska tytöt ovat erilaisia kuin pojat. Perusajatuksen kanssa ristiriitaiseen pelkoon siitä, että meidän lapsemme ei ehkä olekaan valmiiksi ihan niin tyttö kuin pitäisi, varmistetaan asia fyysistä ja sosiaalista ympäristöä muokkaamalla jo ennen lapsen syntymää. Kerrotaan tytölle itselleenkin, että se on tyttö, jotta osaa sitten toteuttaa potentiansa.

Sama infarkti, joka tuottaa ajatuksen ulkoisten sukuelinten määräämästä essentiasta, vaatii eniten ulkoista vahvistusta ja lapsen ohjaamista ”oikeaan luontoonsa”. Jokainen positiivinen reaktio vahvistaa tunnetta oikeasta syötteestä, jokainen säröääni vahvistaa oman toiminnan merkitystä: on se hyvä, että me kerromme teille, keitä te olette, kun ette aina sitä itse ymmärrä. Haluaisin uskoa, että arvostan ja siksi haluan tukea tiettyjä piirteitä ja toistuvia tekoja muita piirteitä enemmän ihmisessä yleensä, en sukupuolessa.

Sille, joka kysyi minulta ”joko-olette-olleet-tokassa-ultrassa-tai-siis-tiedättekö-sukupuolen?”, tiedoksi: voimme hyvin. Sikiöllä on neljä raajaa, suora selkäranka, se on kasvanut ja sen sydän lyö. Olemme molemmat terveitä, kiitos kysymästä.

Jalkojen välissä myös näkyi jotakin peniksenomaista. Reagoimme implikaatioon nopeasti, seuraavalla tavalla: tiedostimme ja hyväksyimme Suomen nimilautakunnan viranvoimaisuuden ja heittelemme nyt ilmaan enemmän Suomen nimilain pippelikkäille sallimia nimiä kuin aiemmin. Namedropping on osa keinojamme valmentautua siihen, että jotain, jonka haluamme mutta jota emme voi tunnistaa ja nimetä, on tulossa. Kohtaamattoman olion nimeäminen ei sentään tältä työryhmältä ihan mutkitta luonnistu.