Nimittelyä

Suomen nimilaki ja -käytäntö ovat kiinnostava juttu. Usein puhe viriää väestörekisterin ulkopuolisista etunimistä, jotka hyväksytään tai hylätään maistraatissa tai nimilautakunnassa. Uusia nimiä hyväksytään yllättävän tiuhaan tahtiin ja  valtaosin kannatan nimikäytännön ja nimilautakunnan voimaa.

Nimilaissa on kuitenkin yksi erityinen kohta, josta harvoin puhutaan. Minulla on iso ongelma seuraavan asian kanssa:

Suomen nimilaki ilmaisee yhden tarkan ja näennäisen tulkinnoista vapaan säännön: miehennimeä ei voi antaa naiselle eikä naisennimeä miehelle. End of. Pykälää ei tarkenneta tai selitetä missään eikä tästä teemasta keskustella niissä yhteyksissä, joissa muutoin parjataan nimilakia.  Eikö ole kyseenalaista, miksi sukupuolen mukaan nimeäminen on absoluutti? Ennen kaikkea on kyseenalaista, miksi jokin nimi on miehen, jokin toinen naisen nimi. Haluaisin todella kuulla perusteita jaottelulle, jonka ylläpitoa ja jonka toteutumisen kontrollia kehdataan pitää lakisäädösten arvoisena. Kansainvälisessä ympäristössä vaikkapa Toni ja Sami ovat usein naisten nimiä, kun taas Suomessa laki erikseen kieltää antamasta näitä ja monia muita nimiä tytöksi rekisteröidylle lapselle.

Kukat ova tyttöjä, metsäneläimet poikia. Mitä tarkoittaa, että laki valvoo sukupuolikategorioihin liitettyjen mielikuvien toteutusta? Onko lainsäädännöllä syytä puuttua sukupuoliroolien säilyttämiseen ja pitää pakolla kiinni kaksijakoisuudesta? Miten voidaan tyydyttävästi perustella kategorioiden ehdottomuuden säilyttämistä lain voimin?

Jos nimilain tarkoitus on suojella nimenannon kohdetta selviltä haitoilta ja todennäköisiltä nimen aiheuttamilta vahingoilta, on sen tehtävä sukupuolta koskevan pykälän mukaan samalla säilyttää vallitseva käsitys normaalista, hyvästä mausta, siveydestä ja annetuista olemuksista. Nimilain pykälä ei tarjoa minkäänlaista selitystä itselleen, vaan esittää miehen ja naisen kategoriat suljettuina, annettuina ja absoluutteina. Se, että Suomen nimikäytännössä on olemassa muutamia nimiä, jotka saa antaa niin naisiksi kuin miehiksikin rekisteröidyille olioille, ei ole modernia, avarakatseista tai omintakeista. Päinvastoin, se alleviivaa sukupuolen määräävyyden sivuuttamisen marginaalisuutta. Se asentaa neonvaloja vilkkuvan banderollin sen surulisen kyseenalaistamattoman käytännön alle, joka määrää ei ainoastaan kulttuurisesti, vaan lainvoimaisesti, millaisin nimin on sopivaa ja haitatonta kutsua miestä tai naista. Miespuolisen henkilön nimeäminen Liljaksi olisi suomalaisen moraalin, siveyden ja arvokkuuden loppu. Olisi turvallisuudentunteen väkivaltaista riistoa vapauttaa nimikäytäntö sukupuoleen perustuvan nimeämisen pykälästä. Lilja ei ole vain yksilön nimi, vaan sen suuri perustehtävä on ilmaista ennen kaikkea yksilön sukupuoli ilman tulkinnanvaraa. Nimi kertoo paitsi ensisijaisesti sukupuolen, myös sen, millainen ilmaus sukupuolesta on kyseessä. Lilja on sellainen, ettei se voisi olla miehen nimi olematta loukkaus miehelle.

Sen sijaan, että lainsäädäntö pyrkii vahvistamaan keinotekoista jaottelua, sen tulisi auttaa vapauttamaan yksilöitä pakosta noudattaa sitä. En käsitä, minkä kansallisen, moraalisen, siveellisen tai kurinpidollisen voiton nimilain sukupuolipykälä meitä auttaa saavuttamaan.

Hämmästyttävää kyllä, jotkin asiat ovat paremmin in the USA.